Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään

Noniin, niinhän siinä sitten kävi. Vähän on jänyt tämä blogi muun elämisen jalkoihin, mutta sehän on vain hyvä asia. Paljon on siis ehtinyt tapahtua hiljaiselon aikana ja tässä vähän tiivistelmän tiivistelmää parin viimeisen kuukauden ajalta:

- Katalaanit kauan sitten ohi, nyt ollaan helpot neljä noppaa ja muutama vihanneksen nimi rikkaampia.

- Koulutöiden määrä ylittänyt odotukset, onneksi ollaan työttömiä. Kursseissa on teorialuentojen ja kokeiden lisäksi kaikissa kasa aina niin ihania ryhmätöitä, toisin sanoen amk + yliopisto.

- Alicantessa käytiin tutustumassa Ivanin perheeseen ja muuhun eläinkuntaan (talosta löytyi siis muutama koira, kissa, puhuva papukaija, pari muuta lintua ja kilpikonnia). Tuliaisiksi vietiin isäpuolen viinavalikoimaan tämän suomi-ihailua kunnioittaen tietenkin Finlandia -pullo.

- Fallas: vappu + uusivuosi potensiin 100 x 5 päivää. Pommien pauketta ja ilotulituksia ensin kuukausi putkeen (muutaman kerran luultiin että oikeesti syttyi jo sota ja pari liian innokasta pommikersaa meinas päästä hengestään). Viimeisenä päivänä poltetaan pahvi/puu/ihmeaine-patsaat, joita paikalliset väkertää koko vuoden ja upottaa niihin satoja tuhansia euroja! Ulkona keikutaan 24/7 ja kännissä on pakko olla jottei väenpaljous aiheuta paniikkikohtauksia.

- Viikonloppureissu Barcelonaan piti sisällään vähän sightseeingiä, shoppailua, surullisia bileyrityksiä ja huikean bachatakuninkaan Romeo Santoksen konsertin, joka oli yleisön pukeutumisesta päätellen kuin aikamatka Shakiran Whenever –biisin musavideolle.

- Asumisjärjestelyt on vähän muuttuneet, tosin lähinnä latinomiestä vaihdettu toiseen eli Josen tilalla täällä majailee taas Ivan. Sama meininki jatkuu siis.

Siinä kohokohdat, muutoin arki sujuu rattoisasti rutiinilla. Toivottavasti seuraava postaus tulee ennen kuin kotimaa kutsuu.

Sairastamisen neljä teoriaa

Jaahas, äiti jo huutelee, että pitäs kirjoitella kuulumisia. No, täältä pesee! Asunnossamme vaani flunssapeikko, joka hyökkää aina seuraavan uhrin kimppuun kun edellinen on parantunut. Kun mä aloin vihdoin voimaan paremmin, oli pahaa-aavistamattoman Saanan vuoro. Mun funssasta on jäljellä enää öinen dinosaurusmainen yskäkuorsaus, josta pojat jaksavat kehua aamuisin. Nyt myös Josen huoneesta on alkanut kuulua köhinää. Peikko on palannut.

Sairastumisen syitä on pohdittu erilaisten teorioiden kautta. Ensimmäinen ja hyvin luonnolliselta vaikuttava syy on jääkylmä talo ja myös viime viikon koleahko ulkoilma. Millanen teräsmies vois pysyä täällä terveenä? (Tähän kylmyyteen alkaa kyllä muuten pikkuhiljaa tottua.) Seuraava Saanan esiintuoma teoria on se, että kuka nyt ei sairastuis, ku kaikki terveet ja sairaat pussailee koko ajan toisiaan poskille ja keskustelee sellasella intohimolla, että räkä lentää! Ei suomalaiset oo tottunu tälläseen.

Kaikista paras teoria on kyllä kämppiksemme Ivanin teoria, jonka mukaan tää on kaikki psykologista ja päämme sisällä. Voimme itse päättää olemmeko sairaita vai emme, ja olemme valinneet sairauden. Hän katsoo syvälle silmiin ruskeilla nappisilmillään. Vakava ilme kasvoillaan hän yrittää vakuuttaa henkihieverissä kuumeessa kärvisteleviä ihmisiä siitä, että tämä on heidän oma valintansa. Aivan uskomatonta sontaa. Voi meidän ihana Ivan.

Pari sanaa tosta Saanan sairastamisesta, sillä on uskomaton tarve mitata kuume n.58 kertaa päivässä ja raportoida jokaisesta 0,1asteen muutoksesta. Tänään Saanankin tila vaikuttaa jo paremmalta. Mikään ei tapa flunssabakuja paremmin kuin elämäneliksiiri sangria. Densinfioi sisältä päin. Tämä teoria on tosi.

Mikä ihmeen flunssa-analyysi tästäkin nyt tuli? Eiks ookki kiva ku kerron teille tästä ihanasta kaupungista ja opiskelijaelämästä... Annan puheenvuoron suosiolla Saanalle.

Besos,

Inka

Katala katalaani

Nyt on takana kolme päivää arkielämää kun kahden ja puolen viikon mittainen katalaanin intensiivi-kielikurssi alkoi tiistaina. Kurssi on EU:n rahoittama ja järjestetään Valencian yliopistolla ja lisäksi siitä pitäisi pamahtaa meille neljä opintopistettä. Sen verran opettajien spanglishista selvisi, että Valencian yliopiston virallinen kieli on katalaani ja ilmeisesti sen olemassaoloa halutaan vaalia EU:n puolesta vielä ainakin tämän vuoden ajan.

Aloituspäivänä ei aikaa tuhlailtu opiskeluun, vaan lähinnä jaettiin materiaaleja ja jutusteltiin kahvien (ja meidän kahvittomien osalta tietenkin limujen) äärellä. Oli kivaa tutustua uusiin vaihtareihin ympäri eurooppaa ja jakaa ensimmäisten vaihtopäivien kokemuksia ja tarinoita. Illalla osa porukasta meidät mukaan lukien suuntasi vielä omatoimiseti vanhaan kaupunkiin tutustumaan toisiinsa euron pinchojen ja oluiden äärelle.

Toinen kurssipäivä ja kunnollinen opiskelu alkoikin meidän osalta sitten antoisasti, kun edellisenä iltana saatettiin ehkä eksyä vähän salsatunnille kämppisten kanssa… Muutaman tunnin yöunet ja ensimmäinen aikainen herätys terästettynä pikku darralla toimivat varmasti parhaana mahdollisena pohjana uuden kielen opiskeluun. Salsatunti toi kuitekin tavoitteita elämään kun huomattiin, että taidot ei riittäneet edes piiriin mukaan pääsemiseen! Taisi poikiakin vähän harmittaa kun huomasivat ettei suomitytöillä ookkaan salsarytmit veressä ihan samalla tavalla kuin latinoilla, mutta tehtiin yhdessä lupaus, että puolen vuoden päästä tanssitaan yhtä hyvin kuin ne ammattilaiset siellä diskovalojen loisteessa. Luvassa on siis ankarat bailutreenit joka kerta, kun kotonakin kajahtaa latinomusa.

Ilman eilisellä aamutunneilla vaivannutta narkolepsiatunnetta katalaanin opiskelu vaikuttaa hauskalta ja mielenkiintoiselta ajanvietteeltä ainakin tämmöisen kielifriikin näkövinkkelistä. Opettajat ei kuitenkaan juuri puhu englantia ja jonkin verran tunneilla kuulee espanjaa, mutta suurin osa opetuksesta tapahtuu sillä ittellään eli katalaaniksi. Hidastetusta puheesta kyllä saa jotain tolkkua, mutta ilman mitään espanjan kielen taitoja olisi mennyt varmaan 90% opetuksesta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pienoisena yllätyksenä tuli myös katalaanin erilaisuus espanjaan verrattuna! Varoittelut siitä, että kyseessä todellakin on ihan eri kieli osoittautuivat siis oikeiksi. Päivän paras uutinen kuitenkin oli, ettei kurssista järjestetä minkäänlaista koetta! Luvassa on siis helpot opintopisteet ja toivottavasti edes vähän karttunut kielitaito.

Ollaan kyllä hyvin omaksuttu espanjalaisten mañana-asenne, kun tarkoituksena on ollut hommata Valenbisi-kortit jo about viikon ajan, mutta saatiin tehtyä homma vihdoin tänään. Valenbisi on siis paikallinen kaupunkipyörä, jonka saa haettua niille varatuista telineistä ja palautettua toiseen. Koko vuoden käyttö maksaa alle 30e, jolloin pyörää saa ajaa ilmaiseksi kerrallaan puolen tunnin ajan. Rekisteröinnin jälkeen päätin ottaa heti ensikosketuksen kaupunkipyöräilyyn ja jännää oli! Hämmennystä ei tuottanut ainoastaan koodien näppäily, kapeat kujat sekä pyörän palaututtamisen ja vapaiden asemien epävarmuus, vaan myös se, pitäisikö pyörää ajaa autotiellä vai kävelevien ihmisten seassa… Ens kerraksi pitää ehkä selvittää asia sillä ihmiset tuntuivat mulkoilevan jalkakäytävällä hoipertelevaa polkijaa!

Petons,

Saana

Group el perreo

Edellisen illan järkytyksestä kutakuinkin selviytyneinä päästiin sunnuntaina muuttamaan omaan uuteen kotiimme. Tuskaisen matkalaukkurehauksen jälkeen heitettiin noppaa siitä, kumpi saa aluksi isomman huoneen ja kumpi saa tyytyä pienempiin neliöihin. Arvonnan tuloksena Inka purki matkalaukkunsa miniroomiin ja Saana sai huoneeseensa katunäkymän siihen asti, kunnes vaihtokauppa maaliskuussa koittaa.

Vieläkään ei olla saatu kokea todisteita espanjalaisten talonlämmitystaidoista vaan yöt hytistään villasukkiin ja huppareihin kääriytyneinä. Yllätyksiä elämään tuo myös lämpimän veden säännöstely ja oudot kiviset tiskialtaat. Joka kerta kun menee suihkuun, pitää vedenlämmitin laittaa erikseen päälle, eikä kuumaa vettä tuhlata esimerkiksi tiskaamiseen (namnam puhtaita astioita siis).

Lämmityksen puutteesta huolimatta asunnon valinta on kuitenkin osoittautunut erittäin onnistuneeksi! Sijainti on muy bueno aivan metroaseman ja Valenbisi-pysäkin vieressä ja kävelyetäisyydellä koulusta ja opiskelijoiden suosimista ajanviettopaikoista. Parasta on ehkä silti uudet kämppikset, joiden avulla on selvitty jo jos jonkinmoisista haasteista!

Kolmihuoneisessa palatsissamme majailee meidän lisäksi tällä hetkellä kaksi sympaattista latinojäbää. Kolumbialainen Ivan muuttaa toiseen kämppään helmikuun alussa, mutta Jose Kuubasta on talon pysyvä asukki. Pojat on ottaneet meidät vastaan riemulla ja tutustuttaneet paikalliseen elämäntapaan. Yhden virheen kaverit ovat menneet tekemään, nimittäin lupauksen pysyä raittiina maaliskuun puoleenväliin asti, tiedossa on siis ankara käännytysprojekti! Mainittakoon vielä että parhaiden viihdenumeroiden mukaan lukeutuu Josen ehkä hieman epävireisen lauleskelun kuuntelu lattarimusiikin tahtiin tai ilman…

”Nää nyt on näitä” sanoisi rakas ystäväni Antti

Lauantai-iltanana uskaltauduimme viimein yöllisen Espanjan vietäviksi. Kuten odottaa saattoi, ei tästäkään selvitty ilman verta, hikeä ja ennen kaikkea KYYNELEITÄ! Jortsaus-seuraksi lähti tulevat kämppikset, jotka luonnollisesti tiesivät kaupungin mainioimmat bilemestat. Täällä alotellaan pienemmissä baareissa, siitä sit ehkä jonnekki välimuotobaariin. Kukaan ei raahaudu diskoteekkeihin ennen aamukolmea (paitsi luonnollisesti me suomalaiset, koska kolmeltahan pitäs päästä jo nukkumaan...) Opeteltavaa on siis vielä näissä bailuaikatauluissa.

Meillä oli kahden aikaan lattari/reggaeton -joraukset hyvässä vauhdissa ja juhlatunnelma mitä mainioin. Sitten mun rakko ilmoitti armottomasti pissahädästä, joka laukaisi odottamattoman kohtalokkaan tapahtumasarjan. Vessan ovi ei auennut ja 10 minuuttia jumissa vessassa onnistui saamaan aikaan pienimuotoisen paniikkikohtauksen poikasen, jonka seurauksena aina niin huolellisen ja potentiaalisia varkaita fanaattisesti vahtaavan juhlijan keskittyminen herpaantui. Kun jengi oli taas koolla, oli laukun vetoketju oli auki ja puhelin viety! Alkoi armoton poraaminen.

Pubin ulkopuolella olevat poliisisedät ohjeistivat meidät lähellä sijaitsevalle poliisiasemalle. Pojat yrittivät lohduttaa ystävällisin ja kannustavin kommentein kuten ”teit jonkun tosi iloiseksi”, ”jonain päivänä saat vielä uuden puhelimen” ja ”katso, meillä muilla on vielä puhelimet tallella”. Poliisiasemalla sitten raikasi taas tutuksi tullut suomi-espanja-englanti-elekieli -sekamelska. Mun hysteerinen tarinankerronta ja noin 15 litraa kyyneleitä sai patoutuneimmankin poliisisedän heltymään, mutta vieressä odottavilla kavereilla alkoi jo aika ajoin olla vaikeuksia pitää pokkaa parkuvan toverin vieressä. Rikosilmoitus saatiin tehtyä ja oli aika lähteä kotiin.

Sunnuntaina piti vielä viedä varastetun puhelimen imei-koodi poliisiasemalle. Mukana oli jällein avulias kämppis hoitamassa tulkin virkaa. Toimistossa odotti pöyristyttävän komea poliisimies ja mulla oli suuria vaikeuksia keskittyä itse asiaan. Puhelimen varastaminen ei tuntunut enää ollenkaan niin kamalalta jutulta, puhelimiahan nyt tulee ja menee... Onneksi kämppis hoiti suuremmalta osin puhumisen, joten pystyin hyvin keskittymään poliisin häiritsevän komeiden piirteiden analysointiin. Voiko omaa juttua tutkivaa poliisia pyytää treffeille? Joku eturistiriitajuttu ja mitä näitä nyt on.. No, sinne jäi poliisi.

Maanantaina oli aika jättää totaalisesti taakse menneen HTC:n haamu ja katsottava eteenpäin. Oli aika ostaa uusi puhelin. Mediamarktista löytyi uusi Samsung-vauva, jonka päätin fabossa annetuiden nimiehdotusten perusteella ristiä Alejandroksi, eli Aleksi! Ristiäisjuhla on tiedossa, kunhan Vodafone saisi viimeisetkin liittymään liittyvät ongelmat hoidettua ja pienokainen saisi aloittaa normaalin elämän ilman huolia ja murheita! Vaikeuksien kautta voittoon!

Inka<3

Sateinen sábado

Sää oli tänään harmaa ja viileä, mutta päätimme lähteä kiertelemään Valencian vanhaa kaupunkia.

Sateisenakin kupunki on todella kaunis, mutta tähän vuoden aikaan vielä hieman hiljainen.

Appelsiinipuita täältä löytyy joka puistosta ja kadun kulmasta. Top 10 pelkoihin kuuluukin ehdottomasti tajunnanmenetys pudonneen hedelmän seurauksena!

Helsingissä jännitetään joka vuosi saadaanko kaupunkiin luistinrataa, mutta täällä näyttää jäätä löytyvän, vaikka mittari näyttää +15. Kaupungilla olisi voinut viipyä pidempäänkin, mutta eräs nimeltämainitsematon laktoosi-intolerantikko päätti säästää lääkekuluissa jättämällä laktoosipillerin ottamatta ja lopulta saatiin leikkiä Usain Boltia hostellille asti...

Arktisia oloja ja onnen hetkiä

Tämän hetkinen elomme hostellissa on jatkuvaa selviytymiskamppailua. Olemme saaneet ensikosketuksen espanjalaisten jokseenkin puutteelliseen kykyyn luoda taloja, joissa lämpötila on elämälle suotuisaa. Kääriytyneenä kaikkiin vaatteisiimme ja sängystä löytyviin peitteisiin pysymme kutakuinkin elossa ja turvassa ympäröivältä kylmyydeltä. Strepsilsit ja villasukkien pohjat kuluvat, mutta on tässä yksi hyväkin puoli; normaalisti jääkaapissa säilytettäviä ruokia voi huoletta säilyttää vaikka lattialla.

Onneksi muutosta on luvassa. Käytyämme kahdessa asuntonäytössä valitsimme kodiksemme ensimmäisen vaihtoehdon, jonka kahteen huoneeseen muutamme maanantaina. Tiedossa on halpa vuokra, mutta kaksi todella eri tasoista huonetta (jännittävä arvonta luvassa), kuubalainen poikakämppis ja todennäköisesti yhtä jäätävä elinympäristö. Onneksi ulkona on päivisin n.20 astetta, jolloin pääsee aurinkoon lämmittelemään! J Inkan suureksi iloksi parin korttelin päässä on myös hyväksi todistettu kanakebabparatiisi! Odotammekin uutta kotiamme ja tavallisen elämän aloittamista innolla!

Torstaina hankimme tulevien kämppisten suosituksesta espanjalaiset Vodafonen prepaid-liittymät, mutta tämäkään projekti ei sujunut ihan niinkuin Strömsössä. Pitkän googletranslate-keskustelun jälkeen saatiin liittymät käteen ja sim-kortit puhelimiin, mutta Saanan osalta ongelmat eivät loppuneet tähän. Iphonen lukitussysteemit ei aivan vielä hyväksy uutta tulokasta, mutta toivo elää, että elinsiirto onnistuu. Liittymähankintojen lomassa saatettiin eksyä myös muutamaan vaatekauppaan, eikä niistä nyt avian tyhjin käsin tarvinnut poistua.

Inka ja Saana